tiistai 22. maaliskuuta 2016

Turistina Hongkongissa

Kaverini Suomesta tulivat viime viikolla käymään. Heillä oli vähän reilu neljä päivää aikaa tutustua ihanaan Hongkongiin, ja loppupeleissä siinä onnistuttiinkin aika hyvin. Loppuloma vietettiin Filippiineillä, joka oli myös todella upea kokemus! Siitä päivitys sitten erikseen.
Pari paikkaa, jotka olisin heille Hongkongista halunnut näyttää, ei mahtunut aikatauluihin, mutta ehkä sitten seuraavalla Hongkongin reissulla :D

Victoria Peak

Hongkong on <3


Itse olen käynyt Honkkarissa kolme kertaa ennen kuin tänne tulin vaihtoon, joten kaupunki on melko tuttu. Nyt kun on asunut täällä, on tietenkin löytynyt paljon lisää paikkoja ja tekemisiä.
Neljä päivää on melko lyhyt aika, vaikka Hongkong on melko pieni paikka, ei vaan aika millään riitä kaikkeen. Etenkin kun ottaa huomioon sen, että kaverini saapuivat tänne Suomesta, eli aikaeroväsymystä oli ilmassa.


Flower Market



Bird Park

Linnuille herkkuja..

Goldfish Market

Muutama sammakko :I

Kävimme tietenkin Victoria Peakilla ihailemassa kaupunkia iltavalaistuksessa, katsoimme Symphony of Lightsin, syötiin Temple Streetin katuravintolassa ja käytettiin Star Ferryä Victoria Harbourin ylittämiseen. Söimme kuuluisaa (ja niin hyvää ja halpaa) dim sumia, ihmeteltiin SoHoa, nautittiin hyvästä säästä Bird & Flower marketeilla, otettiin pussikaljat ifc-mallin kattoterassilla, käytiin Ned Kellyssä yksillä ja syötiin mun lemppari intialaisessa. Sen lisäksi tytöt kävi Macaulla päiväreissun (kun olin koulussa), ja tulivat myös tänne Tai Pohon, näytin heille meidän kampusta, mun kämpän sekä Tai Po:n superhyvän fastfood-paikan, josta saa älyttömän herkullisia dumplingseja! Ja tietenkin tuli syötyä myös sushia.



SoHo ja päivän soppa

Filippiiniläisiä kodinhoitajia vapaapäivän vietossa

Ifc - paras paikka pussikaljalle

Legendaarinen Star Ferry

Michelin tähti - dim sumia



Viimeisenä kokonaisena päivänä itsellänikin oli vapaapäivä koulusta, joten lähdettiin heti aamusta liikkelle kohti Lantau Islandia, sieltä otettiin cable car isolle buddhalle. Parit kuvat ja pientä kiertelyä Big Buddhalla, ja sitten otettiin bussi ihanaan kalastajakylä Tai O:hon. Tai O:sta löydettiin vahingossa aivan ihana, juuri avattu kahvila. Kahvila oli paikallisen naisen kodissa, ja siinä oli myös suloinen "kattoterassI". Istuimme terassilla hetken, kunnes iski sade. Oli aika epätodellinen olo istua paikallisen kalastajakylän asukkaan kotisohvalla, syödä hänen tekemää pizzaa ja juoda herkullista teetä, samalla kun ulkona satoi kaatamalla. Täydellinen ajoitus, muutoin olisimme joutuneet värjöttelemään jossain katoksen alla sateensuojassa. Tuohon kahvilaan on päästävä vielä uudestaan!
Viimeisen Honkkari-illan kunniaksi käytiin myös tsekkaamassa maailman korkein kattobaari ja sen superkalliit drinkit, se oli sellainen "pakko kokea"-juttu. High life iski meihin drinkkien myötä sen verran voimakkaasti, että otettiin hotellin ovelta (kattobaari on Ritz-Carlton hotellin) taksi suoraan seuraavaan hotelliin: Peninsulaan. Peninsulan kattokerroksen drinkkibaari on klassinen paikka, jossa on vain käytävä jos on Hongkongissa. Tämän illan nimeksi tuli "hotelliappro". Hauskaa oli, ja hetken sai elää astetta hienommin :D


Huippua intialaista salaisessa paikassa :p

Cable Carissa


Big Buddha

Söpö Tai O




Sateensuojassa kalastajakylän asukkaan luona :)

Niin herkulliset, mutta myös niin kalliit drinksut

Pitkän päivän jälkeen ansaitut :D


lauantai 19. maaliskuuta 2016

Hups

Huomasin juuri, että minulla on täällä koko helmikuulta vain yksi päivitys. Ja maaliskuulle tämä on kolmas päivitys, huhhuh.
Faktahan on, että täällä on kiire. jos ei olla urheilemassa, kaupungilla, juhlimassa, ulkona syömässä, muuten vain hengailemassa tai nukkumassa, niin ollaan opiskelemassa. Tekemistä riittää vuorokauden joka tunnille, eikä tylsää ehdi tulemaan (paitsi opiskellessa tietenkin..).
Arki koostuu yhdessäolosta kavereiden kanssa, opiskellaankin yleensä yhdessä meillä tai common roomeilla, siitä saa vähän lisäjaksamista opiskeluun.

Vielä on miljoona asiaa tekemättä ja kokematta Hongkongissa. Moni vaihtarikaverini ei ole vielä edes käynyt Honkkarin "perusturistikohteissa", koska ei vaan ole ehtinyt. Meillä on miljoonia suunnitelmia, joita ei ole ehtinyt toteuttaa. Jos niitä alkaisimme nyt tekemään, saisimme aikaa kulumaan pelkästään niihin kaksi viikoa putkeen :D
Tuntuu, että vasta oli joulukuu, elettiin vuoden viimeistä päivää täällä Hongkongissa ja vaihto oli vasta alkamassa, suurin osa vaihtareista ei ollut vielä edes saapunut tänne vielä sillon. Ja nyt ollaan jo yli maaliskuun puolivälin, ja pian voi sanoa että olen kahden kuukauden päästä takaisin Suomessa. Ihan hullua!

Taas piti perinteisesti selata puhelimen valokuvia, että sai muisteltua mitä kaikkea on viime aikoina tullut täällä Hongkongissa tehtyä. Pääasiassa ei mitään ihmeellistä, ja yksi viikko meni suomikavereiden kanssa Hongkongiin ja Manilaan tutustuessa.

Maaliskuussa on muun muassa..:


Käyty salilla!

Otettu jänniä kuvia paikallisen kaverin kouluprojektiin..

Sniikattu 7/11:nin halpaa kahvia kirjastoon (no drinks!)

Käyty Alice in Wonderland-pippaloissa herkuttelemassa



Nautittu säästä ja tästä meidän parvekkeen maailman parhaasta maisemasta

Kokattu aamaista meidän kämpillä

Ihmetelty wet marketin tuoretta tarjontaa!


Käyty tietenkin Mr. Wongsissa!

Pistämässä rahat laukkahevosiin Happy Valleyssa.

Vihdoin korkattu JC:n siivouskilpailun palkintomme, Hot Pot!

Muutama eggtart on myös maistunu :p



torstai 17. maaliskuuta 2016

Vietnam

Reissusta ei ole edes kuukautta, hyvä aika siis tehdä päivitys. Palasin viime viikolla Filippiineiltä, mutta se reissu on sitten taas tarina erikseen. Ja ensi viikolla olisi sitten lähtö Kiinaan pääsiäisloman viettoon, ja paluu huhtikuussa, joka on viimeinen kokonainen kuukausi Honkkarissa, hullua!


Helmikuussa saimme pitkän uudenvuoden loman, osalla pidempi ja toisilla lyhyempi. Minun kurssieni luennoista kaksi kolmesta oli peruttu kahdeksi viikoksi, joten CNY oli sopiva aika lähteä reissuun. Aluksi meitä oli lähdössä pienempi porukka, mutta lopulta reissuun lähti yhdeksän vaihtaria.

Lähtöviinit of course

Eka illallinen oli tosi herkullista!


Basic kauppa Vietnam-tyyliin

Lähdimme perjantaina 12.2, aluksi lensimme Da Nangiin - kaupunkiin lähellä Hoi Ania joka oli meidän reissun "pääkohde". Da Nangista olimme varanneet hotellin kahdeksi yöksi, Da Nang on Vietnamin neljänneksi suurin kaupunki ja sijoittuu aikalailla keskelle pitkää Vietnamia, Hanoihin ja Ho Chi Minhiin on muutaman sadan kilometrin heitolla yhtä pitkä matka, noin 800km.
Da Nang itsessään ei vaikuttanut kovin mielenkiintoiselta paikalta. Hotellimme oli lähellä China Beachia, joka oli ihan kiva mutta ei millään tavalla erityinen. Olisi kaupungissa kai jotain nähtävääkin ollu, kutne Dragon bridge, jonka ylitse ajoimmekin. Jotain markkinoita sun muuta, mutta käytimme ajan lähinnä rannalla makoiluun ja otimme rennosti. Kävimme syömässä erittäin hyvässä intialaisessa ravintolassa, ja sitten suuntasimme drinkeille kaupungin korkeimmalle kattoterassille, maisemat oli ihan kivat!

Da Nang



Auringonlasku biitsillä



Sunnuntaina siirryimme Hoi Aniin, jossa vietimme lomasta kahdeksan päivää. Hoi Aniin oli Da Nangista matkaa taksilla reilu puoli tuntia, eli kaupuinki sijaitsee todella lähellä!
Hoi An on suloinen pieni kaupunki, jonka Vanha kaupungin osa on Unescon maailmanperintökohdetta, mutta valitettavasti kaupunki alkaa olemaan turismin pilaama. Turisteja on kaupungissa todella paljon ja se näkyy ravintoloissa, baareissa ja lukuisissa turistikaupoissa ja kauppiaissa jota pieni kaupunki on pullollaan.Siitä huolimatta kaupunki on kuitenkin nätti, ja sopiva kohde rennolle lomalle jossa voi yhdistää rannan ja kaupunkihengailun. Kaupunki on todella pieni, ja sen oppii tuntemaan jo muutamassa päivässä, joten liikkuminen on helppoa.
Me liikuimme pääasiassa hotellin pyörillä joita saimme ilmaiseksi käyttää, tai kävellen  ja välillä myös taksilla joka ei näin isolla porukalla maksanut käytännössä mitään.


Meidän superihanan (ja halvan!!) hotellin pool




An Bang-beach Hoi Anissa



Vanhan kaupungin wet markets



Ainut turistihetkemme oli puolipäiväretki My Son-temppeleille joka kuuluu myös  Unescon perintökohteisiin. Temppelit itsessään oli ihan hienot, ja hienolla paikalla keskellä ei mitään. Valitettavasti paikka oli tupaten täynnä turisteja, joka sitten vei vähän fiilistä koko hommasta. Tulipahan kuitenkin käytyä :D




Yksi miljoonista mangosmoothieista joita tuli reissun aikana vedettyä

Superhyvä tacopaikka




Kaiken kaikkiaan oli tosi onnistunut loma, muutamia takaiskuja lukuunottamatta. Tuli syöytä älyttömän hyviä ruokia, otettua rennosti, nautittua lämmöstä ja juotua luvattoman monta älyttömän herkullista mangosmoothieta/lassia joka päivä. Ja taisi pari kaljaakin maistua..
Saldona oli lopulta yksi ruokamyrkytys, yksi varastettu puhelin, ihon polttamista rannalla ja muutama porukasta menetti alkulomapäivät, koska eivät tienneet tarvitsevansa viisunmia Vietnamiin. Itse säästyin näiltä kaikilta ja onneksi meillä oli monta lomapäivää, joten kaikki ehtivät saada osansa lomasta ongelmista huolimatta!


Katukahvila

Katukahvilan mummeli tarjosi meille
erikoisia herkkuja, mut oli hyvää!

Kaunis Hoi An

Jälleen kerran..

My Son

Team Camel...


Hotelli tarjosi meille kokkauskurssin :'D